Tekijä: Patrick

  • Rakennuslautakunnan päätökset 21.1.2016

    3 Rakennuslautakunnan vuoden 2016 käyttösuunnitelman hyväksyminen Käyttösuunnitelmassa rakennuslautakunnan tilikauden ylijäämä pysyy noin 1 M€:ssa. Tulo- tai menopuolella ei ole dramaattisia muutoksia edellisvuoteen. 4 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle purkamislupaa koskevasta valituksesta, lupatunnus 2014-1889, kiinteistö 49-61-9906-5, Turuntie 145, 02710 Kyseessä on ns. Wikbergin korjaamosta, jolle myönnettiin purkulupa rakennuslautakunnan kokouksessa 29.10.2015. Rakennuslautakunta hylkäsi tuolloin purkuluvasta jätetyn oikaisuvaatimuksen, jonka…

  • Rautateiden neljä vuodenaikaa – kootut selitykset

    Harva asia kiukuttaa suomalaisia niin paljon kuin junien myöhästely. Sääolosuhteista johtuvat myöhästymiset kiukuttavat erityisen paljon, sillä ne kuulostavat hölmöiltä tekosyiltä. Käydään nyt kuitenkin läpi yleisimmät myöhästymisten syyt ja ennen kaikkea, mitä niille voisi tehdä.

  • Rakennuslautakunnan esityslista 10.12.2015

    Tämänpäiväinen esityslista oli varsin lyhyt. 3 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Uudisrakennuslupa-asia, 2015-1286, 02730 Naapuri on jättänyt oikaisuvaatimuksen Lupatarkastajan päätöksestä myöntää lupa pientalon rakentamiselle ja maalämpökaivojen poraamiselle. Naapuri perustelee oikaisuvaatimustaan sillä, että luvitettu rakennus on liian korkea, maanpintaan nähden liian korkealla ja rakennuksen katonharja on vinossa muihin alueen rakennuksiin nähden. Lisäksi jätekatos on liian lähelle tonttien välistä…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 17.11.2015

    3 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Rakennuslautakunta näyttää kuukausiraportin perusteella ylittävän budjettitavoitteet jälleen kerran. 5 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Muutoslupa-asia, 2015-700, 02730 Espoo Oikaisuvaatimus koskee Laaksolahdessa sijaitsevan paritalon muutoslupaa. Rakennukseen lisättävän parvekkeen rakennustyöt aloitettiin ilman lupaa. Työt keskeytettiin rakennustarkastajan määräyksestä. Muutostyölle on nyt haettu ja myönnetty lupa, mutta naapuritontin omistaja on jättänyt oikaisupyynnön, vedoten suoraan…

  • Rakennuslautakunnan esityslista 29.10.2015

    4 Oikaisuvaatimus koskien rakennepäällikön 27.8.2015 suorittamaa osittaista loppukatselmusta sekä katselmuksella määrättyjä toimenpiteitä, lupatunnus 2014-1495, kiinteistö 49-12-9904-1, Koivu-Mankkaantie 3 Oikaisuvaatimus koskee jäähallirakennuksen loppukatselmusta. tausta on ilmeisesti se, että rakennesuunnittelija ja pääurakoitsija ovat riitaantuneet, ja rakennesuunnittelija haluaa estää loppukatselmuksen suorittamisen kunnes suunnitelmat on lunastettu asianmukaisesti. Katselmuksen suorittaminen ei kuitenkaan ole valituskelpoinen päätös, joten vaatimus hylättiin esityksen mukaan.…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 8.10

    Tilakeskuksen edustajat ja Rakennusviraston asiantuntija kävivät ennen kokousta esittelemässä Espoossa yleisesti ja julkisissa rakennuksissa erityisesti noudatettavia kosteudenhallinnan ja rakenneratkaisujen periaatteita. Keskustelun tarve kumpusi osin edellisessä kokouksessa pöydätystä päiväkodista, jonka ulkoseinämateriaalin vedenimukyky herätti huolta lautakunnan jäsenissä, sekä rakennuslautakunnan yleisestä työstä kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Rakennuslautakunnalla on ollut tavanomaista syventyä tiettyihin teemoihin kausittain. Edellisellä kaudella lautakunta keskittyi kehittämään esteettömyyttä,…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 17.9.2015

    4 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennusluvista tehdystä valituksesta, lupatunnukset 2015-680, 2015-681 ja 2015-682, kiinteistöt 49-71-20-10, -11 ja -12, Hirvimiestentie 6, 4 ja 8, 02810 Espoo Valituksenalainen lupa koskee kuutta kerrostaloa Hirvisuolle. Valituksessa vedotaan liito-oravan elinolosuhteiden heikkenemiseen. Luvan valmistelussa on tehty tiivistä yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa, eikä valituksen yhteydessä ole tuotu esille uutta tietoa, joka antaisi rakennuslautakunnalle…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 20.8.2015

    6 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Toimenpidelupa-asia, 2015-688, Vanttilantie 11 02780, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Uudelleenkäsittely koskee lumenkaatopaikkaa Vanttilassa, Kauklahdesta etelään. Alla näkyy suunniteltu ajoliittymä. Paikan kaavamerkintä on TY, eli teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksessaan etupäässä siihen, että lumenkuljetuksesta aiheutuva kuormaliikenne on vaaraksi läheisen Vanttilan koulun oppilaille, ja…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 4.6.2015

    3 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 huhtikuun seurantaraportti (Kh) Seurantaraportissa ei ole suuria yllätyksiä. Talousarvio näyttäisi toteutuvan ennusteiden mukaan. Käsittelyajat ovat olleet arvioitujen mukaiset 86% tapauksista. 4 Rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen toimintakertomus 2014 Toimintakertomus ei sisällä suuria yllätyksiä. Pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaviranomaisten yhteistyö on tiivistynyt, jotta seudulla olisi yhtenäiset käytännöt. 7 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2014-1782, 02160 ESPOO Asia koskee…

  • Esityslista rakennuslautakunnan kokous 7.5.2015

    3 Hakemus rakennusvalvontamaksun (lasku nro 1526900513) kohtuullistamiseksi, 49-71-40-1, Blominmetsäntie 11, 02810 Espoo, lupatunnus 2014-1846, Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY Asia koskee Blominmäen jätevedenpuhdistamon rakennusvalvontamaksua. Maankäyttö- ja rakennuslain 145 § nojalla rakennusluvan hakija on velvollinen suorittamaan rakennuslupamaksu, jolla katetaan rakennusvalvonnalle hankkeen valvonnasta koituvat kustannukset. Espoossa voimassa oleva hinnasto on pinta-alaperustainen, joten pinta-alaltaan suurista hankkeista määrätään korkea…