Kategoria: Tiedotteet

  • Rakennuslautakunnan päätökset 8.10

    Tilakeskuksen edustajat ja Rakennusviraston asiantuntija kävivät ennen kokousta esittelemässä Espoossa yleisesti ja julkisissa rakennuksissa erityisesti noudatettavia kosteudenhallinnan ja rakenneratkaisujen periaatteita. Keskustelun tarve kumpusi osin edellisessä kokouksessa pöydätystä päiväkodista, jonka ulkoseinämateriaalin vedenimukyky herätti huolta lautakunnan jäsenissä, sekä rakennuslautakunnan yleisestä työstä kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi. Rakennuslautakunnalla on ollut tavanomaista syventyä tiettyihin teemoihin kausittain. Edellisellä kaudella lautakunta keskittyi kehittämään esteettömyyttä,…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 17.9.2015

    4 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle rakennusluvista tehdystä valituksesta, lupatunnukset 2015-680, 2015-681 ja 2015-682, kiinteistöt 49-71-20-10, -11 ja -12, Hirvimiestentie 6, 4 ja 8, 02810 Espoo Valituksenalainen lupa koskee kuutta kerrostaloa Hirvisuolle. Valituksessa vedotaan liito-oravan elinolosuhteiden heikkenemiseen. Luvan valmistelussa on tehty tiivistä yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa, eikä valituksen yhteydessä ole tuotu esille uutta tietoa, joka antaisi rakennuslautakunnalle…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 20.8.2015

    6 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Toimenpidelupa-asia, 2015-688, Vanttilantie 11 02780, Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Uudelleenkäsittely koskee lumenkaatopaikkaa Vanttilassa, Kauklahdesta etelään. Alla näkyy suunniteltu ajoliittymä. Paikan kaavamerkintä on TY, eli teollisuusalue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksessaan etupäässä siihen, että lumenkuljetuksesta aiheutuva kuormaliikenne on vaaraksi läheisen Vanttilan koulun oppilaille, ja…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 4.6.2015

    3 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 huhtikuun seurantaraportti (Kh) Seurantaraportissa ei ole suuria yllätyksiä. Talousarvio näyttäisi toteutuvan ennusteiden mukaan. Käsittelyajat ovat olleet arvioitujen mukaiset 86% tapauksista. 4 Rakennuslautakunnan ja rakennusvalvontakeskuksen toimintakertomus 2014 Toimintakertomus ei sisällä suuria yllätyksiä. Pääkaupunkiseudun rakennusvalvontaviranomaisten yhteistyö on tiivistynyt, jotta seudulla olisi yhtenäiset käytännöt. 7 Uudelleenkäsittely oikaisuvaatimuksen johdosta, Laajennuslupa-asia, 2014-1782, 02160 ESPOO Asia koskee…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 16.4.2015

    Espoon pysäköintiohjelman esittely Pysäköintiohjelmassa määritelty ”perälauta,” 0,5 ap/asuntoa tarkoittaa 35 m²/hlö mitoituksella yksiöille käytännössä 1 ap/70 m². Opiskelija-asunnoille esitetään kevennystä , jonka nojalla määrätyistä paikoista tarvitsee rakentaa vähintään 60%, paitsi Otaniemessä, jota koskee oma ohje. Huoltoajo, toimitukset sekä pysäköintipaikkojen yleinen riittävyys puhuttivat. Rakennuslautakunta ei päässyt yksimielisyyteen siitä, voidaanko voimassaolevista kaavoihin kirjoitetuista pysäköintimääräyksistä poikkeamista pitää vähäisenä…

  • Rakennuslutakunnan päätökset 26.3.2015

    4 Oikaisuvaatimus lupainsinöörin 10.2.2015 antamaan päätökseen vastaavan työnjohtajan hakemuksesta, lupatunnus 2014-1998, kiinteistö 49-20-5-18, Pitkännotkontie 43a, 02750 Espoo. Tapauksessa on kysymys siitä, voiko pientalon rakennustyömaan vastaavana työnjohtajana toimia henkilö, jolla on vähän kokemusta rakennustyön johtamisesta eikä varsinaista alan tutkintoa, mutta runsaasti kokemusta rakennusten suunnittelusta. Voimassa olevan käytännön mukaan Arkkitehdin tutkintoa ei lasketa Maankäyttö- ja rakennuslain 122…

  • Asumistuki kuntien maksettavaksi

    Pienituloiset asuntokunnat voivat Suomessa hakea yleistä asumistukea asumismenojensa kattamiseksi. Asumistuen maksaa KELA, eli se tulee valtion budjetista. Asumistukea maksettiin v. 2013 Suomessa 669.5 miljoonaa euroa, josta valtaosa suuriin kaupunkeihin. Kaupunkien kiinteistönomistajille tilanne on suorastaan hyödyllinen, sillä kaupunkiasuntojen jatkuva hintojen nousu kasvattaa heidän omaisuutensa arvoa. Sijoitusasuntojen omistajille asumistuki myös takaa tietyn minimitulon, mikä asiantuntijoiden mukaan nostaa…

  • Totta ja tarua kaavoituksesta

    Keskuskauppakamari on hiljattain julkaissut raporttinsa Ylisääntelyn seuraukset – Pykälämyrsky vaikeuttaa yritysten toimintaa. Raportti listaa muiden säännösten ohella joukon kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyviä ongelmia, sekä esittää niihin ratkaisuja. Käyn tässä kirjoituksessa läpi mitkä yritysjohtajien tunnistamista ongelmista ovat totta ja mitkä tarua. Asuntojen rakentamisen esteet 1. Kaavoituksella säädellään rakennettavien asuntojen keskikokoa (Helsinki 75 m2), jolla luodaan…

  • Rakennuslautakunnan päätökset 21.8.2014

    Rakennuslautakunta kokoontui syyskaudella ensimmäisen kerran 21.8.2014. Lista oli kesän jäljiltä melko pitkä. 3 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Sähköinen lupajärjestelmän aiheuttama lisätyö ja henkilöstöresurssit puhuttivat. Tulokertymä on huomattavasti yli tavoitteiden, mutta se johtuu pääasiassa uuden Espoon sairaalan lupamaksujen ajoittumisesta tälle vuodelle. 4 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 02610 Espoo Talon omistaja kaatoi kolme talon lähellä kasvanutta suurta mäntyä…

  • Pelastavatko veroadressin allekirjoittajat Suomen?

    Keskuskauppakamari on viime päivinä kerännyt suomalaisilta yritysjohtajilta nimiä adressiin veronkorotuksia vastaan. Kyynisempi saattaisi kuvitella, että kyseessä on kömpelö tapa ajaa yritysjohtajien omia etuja. Saatesanojen mukaan tarkoitus on kuitenkin jalo: Kauppakamariryhmä on lähtenyt liikkeelle kokonaisveroasteen laskun puolesta. Kyseessä on hyvinvointiyhteiskunnan pelastusoperaatio. Taustalla on vahva näkemys siitä, että veronkorotusten tie on Suomessa kuljettu loppuun. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta tulee…