Kategoria: Liikenne

  • Rautateiden neljä vuodenaikaa – kootut selitykset

    Harva asia kiukuttaa suomalaisia niin paljon kuin junien myöhästely. Sääolosuhteista johtuvat myöhästymiset kiukuttavat erityisen paljon, sillä ne kuulostavat hölmöiltä tekosyiltä. Käydään nyt kuitenkin läpi yleisimmät myöhästymisten syyt ja ennen kaikkea, mitä niille voisi tehdä.

  • Väylänpito maakunnille

    Valtiovarainvaliokunnan mietintö ensi vuoden budjetista sisältää Espoolaisille riemunaiheen, sillä Länsimetron jatko Kivenlahteen on saamassa sinetin. Raide-Jokerille ei sen sijaan ole herumassa rahoitusta, joten sen toteutus siirtyy jonnekin määrittelemättömään tulevaisuuteen. Raide-Jokeri tarvitsisi yhtä voimakkaan lobbausorganisaation kuin Länsimetro, sillä väyläinvestointien rahoitusmalli on perustavanlaatuisesti rikki. Olisi ilmeisen hyvä asia, että liikenneväyläinvestoinneista päätettäisiin käsi kädessä maankäytön kanssa. Näin ei…