Kaavoituksen kankeus on yksi suurimpia syitä miksi asuntojen hintakehitys ei Suomen kaskvukeskuksissa pääse purkautumaan lisärakentamisena tai kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutoksina. Maankäyttö- ja rakennuslaissa maankäytön suunnittelujärjestelmän tavoitteet määritellään seuraavasti:
Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää:
1) turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista;
2) yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön taloudellisuutta;
2 a) riittävän asuntotuotannon edellytyksiä, (29.12.2006/1441)
3) rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista;
4) luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä;
5) ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä;
6) luonnonvarojen säästeliästä käyttöä;
7) yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää rakentamista;
8) yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta;
9) elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä;
10) palvelujen saatavuutta; sekä
11) liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä.
Saavutetut tulokset eivät kaikilta osin vastaa yleviä tavoitteita. Jos ihmisiltä kysyy Suomen kasvukeskuksissa mielipiteitä eri aikakausina rakennetuista alueista, rakastetuimmat alueet tapaavat järjestään olla ennen maankäyttö- ja rakennuslakia (1999), rakennuslakia (1958) tai asemakaavalakia (1931) rakennettuja.
AKL:n, RakL ja MRL:n kaavatyyppi on lähtökohtaisesti ollut kokonaisvaltaiseen suunnitteluteoriaan nojaavaa toimintokaava, jossa kaavoittaja määrittää alueiden käyttötarkoituksen. RakL ja MRL ovat kummatkin lisänneet kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kaavoitusprosessiin edeltäjiinsä nähden, mutta nämä mahdollisuudet on edelleen rajattu muistutusten esittämiseen ja muutoksenhakumenettelyihin.
Toimintokaavoissa on niiden luonteesta johtuen joukko ongelmia. Koska kaikki mikä ei ole erikseen sallittua on toimintokaavan alaisuudessa kielletty, kaavoittajan ammatti edellyttää poikkeuksellisen hyvää ennakointikykyä. Kaavoittajan pitäisi ennakoida kaikki asukkaan tai yritysten tarpeet ja vastata niihin ennalta.
Kaavojen uudistamisen välillä kaupungin oletetaan olevan "valmis". Näin ei tietenkään ole, sillä kaupunki on alati muuttuva taloudellisten toimintojen ja ihmissuhteiden verkosto. Miten tähän voisi sitten vastata paremmin?
Vaikutuskaavoitus ei ota kantaa kaavan alueella tapahtuvien toimintojen sisältöön, se vain määrittelee niiden hyväksyttävät vaikutukset. Tällaisia voivat olla esimerkiksi toiminnon aiheuttama autoliikenne, melu, hajuhaitat tai sadevesien valunta.
Vaikutuskaavoitus sallisi toimintokaavoitusta suuremman maankäytön joustavuuden vaarantamatta asukkaiden tai lähiseudun yrittäjien oikeuksia. Tämäntyyppistä kaavoittamista voi havaita esimerkiksi Saksassa, jossa nimellisesti toimintoja määrittelevät kaavamerkinnät sallivat huomattavan määrän vaihtoehtoisia toimintoja, mikäli ne eivät aiheuta merkittäviä häiriöitä (Hirt 2012).
Suomessa asemakaavoissa on joitakin vaikutuskaavoista vaikutteita saaneita merkintöjä, jotka liittyvät ennen kaikkea ympäristön suojeluun.
Muotokaavoitus taas määrittelee rakennuksen sijoittamiseen, massoitteluun, aukotukseen ja pintoihin liittyviä asioita, esimerkiksi miten rakennuksen tulee liittyä katuympäristöön, ja millaisia julkisivumateriaaleja on sallittua käyttää. Se muistuttaa luonteeltaan 1900-luvun alun kaavoja ja aluesuunnitelmia. Muotokaavoituksen idea on varmistaa johdonmukaisesti jäsennelty ja estettinen ympäristö ilman toimintojen sanelua. Tämäntyyppinen kaavoitusmenettely on käytössä mm. Ranskassa (Hirt 2012).
Suomalaisissa asemakaavoissa on myös pitkä perinne muotokaavamaisten merkintöjen käyttämisestä.
Kannustinkaavoitus voi sallia esimerkiksi suuremman rakennusoikeuden, jos rakennushankkeessa edistetään yleishyödyllisiä päämääriä tai säästetään yhteiskunnallisia resursseja.
Suomessa kannustinkaavojen vaikutus näkyy esimerkiksi lisärakennusoikeuksien myöntämisenä hyödyllisiksi koettuihin tarkoituksiin. Kannustinkaavoituksessa pitää olla tarkkana, sillä huonosti rakennettu kannustin tuottaa helposti outoja lopputuloksia.
Kuten näkyy, kaikki edellä kuvatut lähestymistavat kaavoituksene ovat jo Suomessa käytössä. Toimintokaavoituksen painoarvoa tulisi vähentää, sillä se on kaikista sääntelytavoista kömpelöin ja eniten haittavaikutuksia tuottava.
Toimintokaavoitus ei menetelmänä kokonaan häviäisi vaikka kaikkien kolmen vaihtoehtoisen menetelmän käyttöä vahvistettaisiin, sillä infrastruktuurin järjestäminen vaatii edelleen liikenne- ja huoltoalueiden määrittämistä yksiselitteisesti.
Kaikkien kolmen vaihtoehtoisen kaavoitustavan haittapuolena on rakennusvalvonnan lisääntynyt kuormitus. Kuormitus olisi kuitenkin alueellisesti ja ajallisesti tasaisempaa kuin nykyjärjestelmässä, jossa kaavan valmistuminen laukaisee rakennuslupahakemusten ryöpyn.
Toimintokaavoituksen roolin vähentäminen nopeuttaisi kaavoitusta lisäämällä maankäytön suunnittelujärjestelmän joustavuutta ja kansalaisten toimintamahdollisuuksia vaarantamatta kansalaisten oikeuksia, toisin kuin esimerkiksi muutoksenhakujärjestelmään esitetyt rajoitukset.
[1] Hirt, Sonia; Mixed Use by Default: How the Europeans (Don't) Zone; Journal of Planning Literature, Nov 2012; vol. 27: pp. 375-393; http://jpl.sagepub.com/cgi/content/short/27/4/375