Hallituksen 29.8.2013 julkaisemassa uudistuspaketissa päätettiin perustaa Helsingin seudulle metropolihallinto. Päätös saattaa olla merkittävin kuntauudistus moneen vuosikymmeneen, sillä metropolihallinto murtaa Suomessa vuosikymmenet vallinneen valtion ja kuntien vallanjaon.
Suomessa kummalliseksi periaatteelliseksi kysymykseksi muodostunut kunnallinen itsehallinto on taannut sen, että kunnille on lainsäädännöllä säädetty runsaasti tehtäviä joiden hoitamiseen niillä ei ole edellytyksiä. Tätä ongelmaa on ratkottu perustamalla roppakaupalla kuntayhtymiä, jotka kukin hoitavat omaa pientä tehtäväkenttäänsä.
Metropolihallinto on jossain muodossaan ollut tapetilla niin pitkään kuin Helsingin seudulla on tunnistettu kuntien väliseen kilpailuun liittyviä ongelmia. Metropolihallintoa on koko tuon ajan kritisoitu siitä, että se toisi lisää hallintoportaita ja byrokratiaa kunnalliseen päätöksentekoon. Tällaiset väittämät ovat joko osoitus tietämättömyydestä tai sumutusta. Byrokratia lisääntyisi, jos metropolihallinnolle luotaisiin uusia tehtäviä, mutta tästä ei ole kysymys. Sen sijaan metropolihallinnolle ollaan siirtämässä tehtäviä kunnilta, kuntien välisiltä organisaatioilta ja valtiolta.
Hyvin yksinkertaistettu kaavio Suomen ja muiden pohjoismaiden hallintojakojen erosta.
Muissa pohjoismaissa on jo metropolihallinnon tapainen kolmiportainen hallintoaluejako. Väliportaan väestöpohja vaihtelee n. 60 000 ja 2 000 000 hengen välillä. Tämä vastaa melko hyvin Suomen maakuntien kokojakaumaa.
Skandinaaviseen malliin verrattuna Suomen malli on paitsi sekava, myös kallis. Erilliset kuntienväliset erikoisorganisaatiot pitävät huolen siitä, ettei kenelläkään vahingossakaan ole yleiskuvaa kuntien menorakenteesta. Kunnilla on myös suuri houkutus sysätä menoja kuntayhtymille, koska niiden rahoitus tulee yhteisestä potista ja kokonaishinnaltaan kalliimpi ratkaisu tulee silloin kunnalle yksittäisessä tapauksessa halvemmaksi. Tämä on johtanut erityisesti terveydenhoidon kriisiin, jossa sairaanhoitopiirien järjestämän erikoissairaanhoidon kustannukset ovat karkaamassa käsistä kuntien yrittäessä nipistää itse rahoittamastaan perusterveydenhoidosta.
Pohjoismaiden välillä on eroja mitä tehtäviä lääni/maakuntatasolla hoidetaan. Esittäisin Metropolihallinnolle siirrettäväksi ainakin seuraavia tehtäviä:
- Yleiskaavatasoinen maankäytön suunnittelu (kunnilta)
- Tienpito ja väyläinvestoinnit (valtiolta)
- Terveydenhuolto (kunnilta)
- Jäte- ja vesihuolto (kunnilta)
- Julkisen liikenteen järjestäminen (kunnilta)
Terveydenhuollon siirtäminen metropolihallinnon järjestettäväksi helpottaa painopisteen siirtämistä takaisin perusterveydenhuoltoon, kun koko paketti on yksissä käsissä.
Maankäytön ja liikenteen järjestämisen suurten linjojen siirtäminen samoihin käsiin kirkastaa niin ikään näkemystä maankäytön kehittämisen kokonaiskustannuksista. Tällä hetkellä Uudellamaalla kummittelee kaavoissa luvattoman paljon utopistisia liikennehankkeita, jotka kunnat ovat suunnitelleet sillä oletuksella, että voivat maksattaa viulut valtiolla. Rahoitusvastuu saattaisi karsia kaikkein hulluimpia visioita.
Voi hyvinkin olla, että metropolihallinnon perustamispäätöksessä on myös laajemman kuntauudistuksen siemen. En nimittäin usko, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa saadaan aikaan haluttuja tuloksia kuntaliitoksin.